Teatterin, elokuvan ja taiteen freelancer
Meistä jokainen on vähän rampa
 |
| Rampa-Billy: Liila Jokelin/ [Kuva: Jalmari Eskelinen] |
Martin McDonaghin kirjoittama näytelmä Inishmaanin rampa taipuu sulavasti näytelmän ohjaajan, Samuli Jaskion käsissä hänen ohjatessaan ammattikorkeakouluopintojensa työharjoitteluaan ohjaajantyön alueella. Jaskio on saanut näyttelijöistään esille yhtenäistä ilmaisua, ja näyttelijäryhmän yhtenäisyyttä on miellyttävä katsoa. Se saa uskomaan tarinaan, että kaikki nämä ihmiset todella asuvat samalla Inishmaanin saarella - vaikka yksi jos toinenkin tuntuu haluavan saarelta vain pois...
Rampa-Billyllä (Liila Jokelin) on unelma - aivan kuten lähes kaikilla meillä on - Billy haluaa lehmien tuijottelun sijaan lähteä saarelta pois, päästä mahdollisuuden ilmaantuessa elokuvatähdeksi. Jokelin muuntautuu häkellyttävän uskottavasti rammaksi 17-vuotiaaksi pojaksi, jonka herkkyys on niin kaunista ja hienovaraista, että sen pelkää jopa särkyvän kesken. Jokelin on uskollinen Billylle, joka haluaa kävelylle - aivan kuten lähes kaikki meistä - ihastuksensa rääväsuu-munanviskelijä-Helenin (Kiia Laine) kanssa. Ohjauksessaan Jaskio ei paljon munaa säästele.
Kuka tahansa meistä ontuu joskus, mutta kun asioita tehdään yhdessä ja kun ihmisistä huolehditaan yhdessä, ei kenenkään tarvitse pelätä matkansa katkeamista ennen kuolemaa, ja siten myös vastoinkäymisiin voi suhtautua tutussa yhteisössä toiveikkaana. Tekstiä näytelmässä on paljon ja hetkittäin olisi toivonut näyttelijöiltä tarkempaa artikulaatiota, mutta huumorin, joka saaren asukkaita pitelee pystyssä, ymmärtää näytelmästä joka tapauksessa. Kaikista väkivaltaisuuksista huolimatta näytelmä naurattaa ja muistuttaa, että aina omista pettymyksistään puhuminen ei meille ihmisille ole yksinkertaista, ja väkivaltaan turvautuminen on liian helppoa, vaikka vain heittelisi huudellen munia.
***
Näytökset Helsingissä
24.1. - 12.2.2014
Lisätiedot näytelmästä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti