Ensimmäistä kertaa teatterissa

Susanna Laine

Teatterin vanhapiika

Olen sinnitellyt yli 20-vuoden ikään joutumatta koskaan käymään teatterissa. Nähtyäni nyt elämäni ensimmäisen esityksen, koen, että teatteri voi olla taiteilijan itseilmaisua ja oikean elämän siirtämistä lavalle, eräänlaista tulkintaa arkisista tunteista, eräänlainen tapa, jolla voidaan saada katsoja miettimään omaa elämäänsä.

Teatteri on paikka, jossa voi irrottautua hetkeksi arjesta, aivan kuten elokuvissa. Nyt vain katson live-esitystä, eläviä ihmisiä enkä filmattua ja editoitua kuvaa.

En osaa sanoa, mitä jatkossa toivoisin teatterilta tai mitä asioita haluaisin nähdä tai kokea. Voisin harkita retriittiä tai elämysteatteria. Onko edes sellaista? Jos on, niin missä?

Vaikka en nuoressa elämässäni ole koskaan ennen käynytkään teatterissa, en koe olleeni ennakkoluuloinen tai kohdanneeni ennakkoluuloja. Mutta on niitä. Ei minun piireissäni puhuta teatterista. Ei sinne vaan ole tullut lähdettyä. Teatterissa käyminen ei ole ”arkista” vaan jotain erikoista. Kai sen voisi laskea tietyltä kannalta negatiiviseksi tai positiiviseksi asiaksi.

Ja ihan piruuttani en aio kertoa, minkä esityksen näin!