Taru Kasandra
Teatterin, elokuvan ja taiteen freelancer
Yoshi Oida (& Lorna Marshall): Näkymätön näyttelijä (1997)
Yoshi Oidan teosta kuvaa hyvin hänen ensimmäinen aloittamansa luku: puhdistautuminen. Termi, millä Oida tarkoittaa sekä näyttelijän että tilan puhdistamista on perusta kaikelle muulle: ”Jotta jotain voi syntyä tyhjään.” Ei ole vain näyttelijä, jolla on keho vaan on näyttelijän keho, tämä tyhjässä tilassa, johon syntyy uutta. Voiko ”jotain sellaista uutta” sanoa taiteeksi?
Monelle tekijälle Oidan kuvaama kehollisuus ja kuinka kaikki on lähtöisin kehon keskustasta (energiat ja tuet) tuntuvat hyvin tunnistettavalta.
Neljäntenä kohtana Oida esittää puheen. Tämän Oida jakaa hengitykseksi, ääneksi, tekstiksi ja todellisuuteen heijastamiseksi. Näyttelijälle luonnollisin olemisen tapa on hengittäminen. Reaktiot ovat erilaista hengittämistä. Hengityksellä kehoa voidaan manipuloida, jäljitellä aitoja kehollisia reaktioita.
”Japanissa on sanonta, että on parempi katsoa kolme vuotta hyvää teatteria, kuin opiskella sama aika jonkun itseäsi huonomman kanssa.”
Katsominen synnyttää kehollisia tunnistettavia reaktioita.
”Taidot ovat vain ymmärtämisen kieli, eivät tarkoitus.”
”Ruumis ja ääni toimivat, jonka jälkeen kykenet löytämään vapauden fyysisen toiminnan kautta.”
Ohjatessani tiedostan vahvasti ne piirteet, jotka haluavat kehittää näyttelijän fysiikkaa, olemisen muotoa ja tehdä näyttelijästä kehollisesti taitavamman. Näkyvä näyttelijäntyö mutta näkymätön näyttelijä miellyttävät useimpien katsojien silmiä. Luonnollinen ruumis tuottaa luonnollisen äänen, mistä syntyy fyysistä toimintaa eli näyttelijyyttä.
”Liike ei ole ainoa tie mielen vapauteen.”
Kun ei ole painetta, esitys on vapaa, jolloin siinä on jotain sellaista kauneutta, mitä ei voi pakotetussa olla, eivätkä liike ja fyysisyys ole ainoita keinoja päästä tähän. Lapsi nuorallakävelijä: ”Lapsi pani esitykseensä koko elämänsä; isällä oli vain ylivertainen tekniikka.”
Olisihan se mahtavaa, jos ihminen pystyisi fyysisesti mihin vain! Jos vain olisi mahdollista, niin totta kai kaikki näyttelijäni kaikissa ohjauksissani lentelisivät omin avuin!
Toisaalta kuka tahansa pystyy tekemään aivan uskomattomia asioita, kunhan ensin luopuu sellaisista pakotteista, mikä kahlitsevat.
Jos kukkaa ei kastele, se kuolee pois: ei teatterin ammatissa voi koskaan tulla valmiiksi. Pitää voida tehdä siementä, kylvää eteenpäin, ammentaa myös auringosta, niin ehkä jossain siellä piilee se kaikkien hakema taituruuden huippu, esiintyjyyden huippu, mikä antaa niin suuren tyydytyksen, että voi taas hetken levätä kiihkosta. Tekemällä oppii myös näkemään, ja niinhän Oidakin toteaa, että jokainen harjoitus tulisi tehdä kuin olisi näyttämöllä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti