Mitä jäljittelyllä tarkoitetaan ja mihin laajemmin teatterissa se liittyy?

Taru Kasandra
Teatterin, elokuvan ja taiteen freelancer

Mitä jäljittelyllä tarkoitetaan ja mihin laajemmin teatterissa se liittyy?


Aristoteles puhuu jäljittelystä (mimēsis) teoksessaan Runousoppi. Luvun 2 alussa hän kirjoittaa: ”Koska jäljittelijät jäljittelevät toimivia ihmisiä ja nämä ovat välttämättä joko kunnollisia tai kehnoja, sillä luonteenpiirteet noudattavat lähes aina tätä erottelua ja ihmisten luonteiden erot ilmenevät paheissa ja hyveissä, he kuvaavat näitä joko parempina tai huonompina tai samanlaisina kuin me itse olemme.”

Näyttelijä ilmaisee henkilön luonteenominaisuuksia jäljittelemällä henkilön toimintaa. Jotta henkilö olisi samaistuttava (kuten yksi tärkeistä päähenkilön edellytyksistä on), näyttelijän on voitava löytää henkilöstä jotain strategisesti toiminnallista, joka myös määrittää näyttelijän jäljittelemän hahmon tai henkilön luonnetta.

”Runous näyttää syntyneen yleisesti tarkastellen kahdesta syystä, joista kummatkin ovat luonnollisia. Ensinnäkin jäljittely on ihmisille luontaista heti lapsesta pitäen. Ihmiset eroavat muista eläimistä olemalla innokkaimpia jäljittelemään ja he oppivat ensimmäiset asiat jäljittelemällä.” (Vertaa: lapsi oppii puhumaan jäljittelemällä sanoja, oppii toimimaan jäljittelemällä toisten ihmisten toimia.) ”Toiseksi kaikki ihmiset nauttivat jäljittelystä. Tästä osoituksena se, mitä tapahtuu elävässä elämässä. Tunnemme näet suurta nautintoa katsellessamme hyvin tarkkoja kuvia sellaisista asioista, joiden näkeminen todellisuudessa on epämiellyttävää, kuten vastenmieliset pedot tai ruumiit.” (Aristoteles, Runousoppi, 4.luku)

”Komedia on kehnompien ihmisten jäljittelyä - - tragedia ei ole ihmisten jäljittelyä, vaan se jäljittelee toimintaa ja elämää ja onnellisuutta ja onnetonta kohtaloa, ja päämäärä elämässä on tietynlainen toiminta, ei tietynlaisena oleminen.” (Aristoteles, Runousoppi, 6.luku)

Hyvässä draamallisessa tekstissä on sisällä toimintaa tai näyttelijä/ohjaaja purkaa tekstistä toiminnan näyttämölle kuvaamaan aina kyseisen henkilön luonteenominaisuuksia. Ilman toimintaa katsojalle ei välity henkilön toiminnan motiivit, sen enempää kuin luonnekaan eikä henkilö muutu katsojalle samaistuttavaksi. Hyvässä draamallisessa tekstissä on tiettyjä johdonmukaisuuksia, sekä sopiva määrä jännitystä. Ihminen on utelias olento, mikä saa hänet kuitenkin haluamaan näkemään lisää.